Tuomas Vimma: Raksa.

Elisakirja (10,5). Raikas tuulahdus reaalimaailmasta piristi isyyslomaani. Ei mitään pahaa sanottavaa. Tuomas on perehtynyt korjausrakentamiseen ja kirjoittaa uskottavaa legendaa harmaasta ja kuutamoisesta alasta. Kiinnostukseni Vimmaan heräsi ja ajattelin hankkia lisää kaiffarin tuotoksia. Tykkäsin kovasti ja viihdyin mainiosti. Kirja täytti tehtävänsä janoavan sieluni sopukoissa. Kiitos Kusti.

Luovutan

Päätin luovuttaa. Luovutan 82 kirjaa uusiin koteihin. Näistä olen valmis päästämään irti. Ilman tuskaa. Maku muuttuu. Ja elämäntilanne. Joskus ostin kirjoja omistamisen ilosta. Joukkoon osui hyviä sattumia ja ikäviä paiseita. Alla olevissa kuvissa näette niitä mätiä hedelmiä, joiden kautta olen rakentanut kirjallisen identiteettini.

Siivoilua ja järjestelyä

Päätin käyttää isyysloman hyödyksi ja järjestelin kirjaston uudelleen. Jaoin kirjat kolmeen osastoon: luetut, lukemattomat ja keskeneräiset. Samalla asensin hyllylevyjen taakse ledvalokaapelin. Kun hyllyt ovat täynnä kirjoja, valo lankeaa pimeässä huoneessa kivan epäsuorasti alta, yltä ja väleistä. Postaan kuvia valmiista luomuksesta, kun saan tehtyä jotain myös takaseinän kaaoselle. Sinne pitänee uusia joku vääntynyt lauta.

Samalla sain tehtyä jotain, mistä olen haaveillut kymmenen vuotta: raastoin joukosta pois kaikki sellaiset kirjat, joita en halua enää omistaa. Syyt ovat moninaiset. Surua en tunne. Sain tilaa uusille hankinnoille.

Ozzy Osbourne: Minä, Ozzy.

Elisakirja (10,5). Viihdyttävää fantasiaa alkoholismista.

Arto Salminen: Kalavale

Huuto.net(12). Tätä kirjaa Kauko Röyhkä on yrittänyt kirjoittaa koko uransa. Kauko elää ja potkii ja simpuilee kirjailijana. Samaan aikaan Arto puolestaan on kaluttu luita myöten ja kruunattu laittamattomaksi sanankäyttäjäksi. Tunnen kaksi ihmistä, joille voin suostiella tätä kirjaa lämpimästi - muille kirjoitan tämän blogin. Salmisella on tunnistettava tyyli, jolle tunnusomaista on se, että kaikkia vituttaa, kivat ihmiset ovat satuhahmoja ja lukijalla menee aina paremmin kuin tarinan objekteilla. Minua Kalavale koukutti, huvitti ja vei mennessään.Tiedän, etten osaa kirjoittaa yhtä hyvää kirjaa. Onneksi sain lukea sen.

Arto Salminen: Lahti

Huuto.net (12). Salmisen kieli on kohdallaan. Tämä kirja voisi kertoa vaikka sikojen lahtauksesta keskellä metsää ja se olisi silti hyvä: kieli on niin hiottua ja tarkkaa. Tässä teoksessa on useita kerroksia; kirjan sisään on kirjoitettu toisia kirjoja. Salminen on hionut lauseitaan siten, että yksinkertaisistakin asioista on tullut aforismeja. Juonella ei ole mitään merkitystä, eikä tapahtumien kululla. Minua ei kiinnosta yhtään, mitä kirjan päähenkilöille tapahtuu tai mitä heille kuuluu vuoden päästä. Minä juovun yksityiskohdista ja naureskelen oivalluksille. Tätä kieltä voisi lukea yhden Olysseuksen verran vain siksi, koska se hykerryttää, mykerryttää, hivelee ja sivelee paljon lukenutta mielen pohjukkaa. Tämä teos on tyyppiesimerkki siitä, miksi kirjat tulisi aina lukea alkuperäiskielellä - sikäli mikäli lukija ymmärtää kieltä kielen sisällä.

Arto Salminen: Turvapaikka

Huuto.net (12). Salmisen esikoinen on, kuin esikoiskirjat yleensä ovat: raakile matkalla kypsään herkkuun. Silti se on parempi kuin Varasto. Tämän kirjan kanssa on sama juttu kuin StarWarsien ja Kennedyn murhan: olisinpa ollut älyissäni, kun oli sen aika. Jos siirtää kielen pois poskesta, voisi Turvapaikka olla hallaaholaisten lukulistalla oppikirja, josta he kehittivät oman Persuhaaransa. Salmiselle tutulla tyylillä haetaan huomiota tabuista ja herätetään tunteita. Yhteistä kirjailijan tulevaan tuotantoon on myös se, että kaikkia vituttaa, eikä kirjaa voi suositella kenellekään tutulle tulematta leimatuksi. Ei tällaista kirjaa voi kehua, vaikka se olisi kuinka hyvä.

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Adlibriksestä (26). Lähes täydellinen lukukokemus. Kieli kaunista. Lauseet hienoja. Monta sitaatiksi kelpaavaa lausahdusta, joita piti lukea yhä uudelleen ja pyöritellä suussa, hokea itselleen ääneen nojatuolissa.
"Sinulla on ulottuvillasi koko maailma, josta meidän jälkemme puuttuvat, ne eivät voi kulua hiljaa pois silmiesi alla. Meillä on vain talo, josta sinä puutut, ja varjelemme jälkiäsi, jotta ne olisivat täällä vähän pitempään, jotta vielä tuntisit ne omiksesi, kun tulet takaisin. "
Liikutaan vahvasti dystopiassa, unohdetulla rajaseudulla Waterworldin ja Taivaanrannan kulkijoiden välimaastossa. Aika on pysähtynyt ja tuntuu, ettei tarinaa ole kertoa asti, mutta lukija huomaa kohta kulkevansa tutkien ja hämmästellen Rivenin hengessä vain muistaakseen, että ovi voi auetessaan sulkea toisen kulkutien. Kerronta on niin vahvaa ja otteellista, että välillä on pakko vetää henkeä. Irrottaa arjesta ja vie matkalle: Kalpene Vinge, täältä tulee Itäranta. Mielleyhtymiä Tripodien aikaan, The Postmaniin ja jo mainittuun repeämään ei voi välttää. Tämä kirja voisi olla kirjoitettu juuri minulle. Kiitos Emmi.
" Kuolleet tomuhiukkaset tanssivat painotonta tanssia olohuoneen ikkunasta siilautuvan auringonvalon kiilassa. "
En olisi ikinä uskonut lukevani joskus innoissani kirjaa, jossa selitetään seikkaperäisesti haparoivaa käsitystä c-kasettien toimintaperiaatteesta.