sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Mikael Niemi: Nahkakolo

Löysin ensimmäisen lukukappaleen sukulaisen jäljiltä auton takaikkunalta ja luin muun puutteessa mökillä. Rakastuin välittömästi. Jo Populäärimusiikki oli tehnyt vaikutuksen psykedeelisine uunissa kehittymiskohtineen, mutta tämä teos räjäytti tajunnan. Puhutaan taas jonkinlaisesta höyryt-ulos kirjoittamisesta: vahvaa scifi tykitystä makealla huumorilla höystettynä. Kirja koostuu pienistä tarinoista, jotka kertovat avaruusmatkustamisesta pilke silmäkulmassa. Teos ilmestyi Suomessa suoraan Vittulan perään, joten kustantaja lienee ratsastanut Niemen hypeaallolla ja lyönyt kätensä suoraan paskaan, koska ensimmäistä painosta saa edelleen bulkkimyymälöistä ja huuto.netistä vitosen kappale. Itsellä hyllyssä pönöttää kolme kappaletta sofistikoituneita uuden polven scifistejä odottamassa ja nämä tuli ostettua adlibriksestä kolme euroa kappale. Vaikka en suosittele luettavaksi kenellekään, kannattaa avoimella huumorimielellä varustetun vilkaista ja scifistin fiilistellä Adamsin hengessä.

1 kommentti:

  1. Ei tämä Vittulan tasolle yllä mutta toisaalta eipä voi siihen oikein verratakkkaan... taisi myös Miihkalilta hieman ns. levitä paketti matkalla. Yksittäisiä hauskuutuksia kuitenkin löytyy.

    VastaaPoista